Sivun oikeassa laidassa pitäisi olla kartta, jonka voi tarvittaessa napauttaa suuremmaksi. Jos se ei jostain syystä näy, niin sen voi hakea täältä. Teksti: Sortavalan Maalaiskunta Muistojen Kirja Sortavalan kaupungista noin 9 km pohjoiseen, vilkasliikenteisten Ruskealaan ja Impilahteen johtavien teiden risteykseen valmistui v. 1926 Rautakankaan kansakoulu. Helylän asemalta on koululle matkaa 3 km. Rautakankaan lisäksi kuuluivat koulupiiriin Soppikylä, Lohioja, Saarajärvi, Piusta, Pöllöpohja, osa Myllykylää ja Helylää. Etelässä oli rajana Helylän joki. Suurin osa piiristä oli vaurasta maanviljelysaluetta, mutta Helylän lähellä sijaitsevat Myllykylä ja osa Rautakangasta olivat tiheämmin asuttuja omakotialueita. Maasto oli vaihtelevaa kuten Karjalassa yleensä. Seudun ylpeys ja mieluisa retkeilypaikka oli Helmijärvi, josta osa ulottui Lohiojan kylään asti. Sieltä sai Sortavalan kaupunki veden ja kalamiehet kaloja. Helmijärvestä laski Helylän jokeen Lohioja, pieni, kiemurteleva, paikoin varsin matala oja, josta napattiin lohiakin silloin tällöin. Rautakankaan koulupiirissä oli paljon harrasta kirkkokansaa. Tuo 10 km pituinen matka kirkolle ajettiin mielellään hyvillä hevosilla ennen linja-autojen aikakautta. Kerran kuussa pidettiin koululla lähetysiltoja, joissa seurakunnan papit olivat puhujina. Kuulijoita kertyi talon täydeltä. Taloissa pidettiin myös seuroja ja lapsille pyhäkoulua. Nuorison henkisten harrastusten keskuksena oli koulu. Siellä toimivat sekakuoro sekä Raja-Karjalan Sivistysliiton alainen opintokerho. Innostusta riitti vuodesta toiseen. Voimistelu- ja urheiluseura Helylän Ponteva sai aktiivisia jäseniä myös Rautakankaalta, samoin Suojeluskunta ja Lotat. Martat toimivat myös yhdessä helyläläisten kanssa. Helylän tehtaiden vaikutus oli huomattava myös Rautakankaalla. Se tarjosi työtilaisuuksia tarvitseville ja menekkiä maataloustuotteille. Sieltä ulottui sähköverkosto Rautakankaallekin jo 1920-luvulla. Seudun hyvinvointia edistivät myös rautatien läheisyys ja erittäin hyvät maantieyhteydet niin Sortavalaan kuin rajaseudullekin. Viime vuosina ennen sotia oli linja-autoliikenne laajentunut valtavasti. Paitsi Helylän ja kaupungin välistä paikallisliikennettä, joka ajoittain ulottui Rautakankaalle asti, tarjosivat Läskelään, Impilahteen, Ruskealaan ym. liikennöivät autot hyviä liikkumismahdollisuuksia aamusta iltaan. Teollisuutta edustivat Rautakankaalla tiilitehdas ja rinkelileipomot. Ennen niin tutut tiet ja polut ovat nyt meiltä jääneet, mutta muistojen silta yhdistää nykyisen entiseen. Lähdemme tätä siltaa pitkin kiertokäynnille Rautakankaan koulupiiriin. Suuntaamme matkan koululta länteen ja käymme tapaamassa Timo Mönttistä. Hän ennätti jo muutamia vuosia viljellä omaa tilaansa entisen kotinsa vierellä. Rakennukset olivat kaikki uusittua ja ahkeran uurastuksen jälkiä näkyi joka puolella. Tällä kierroksella voimme silmäillä vain suurin piirtein ympäristöä, joten menemme yli maantien. Nyt olemmekin kohta Rautakankaan koulun johtokunnan ent. puheenjohtajan Antti Rädyn tilalla. Kiitollisin mielin muistelemme poismennyttä, joka tottuneena kynämiehenä laati monet asiakirjat ja avusti paikkakuntalaisiaan moninaisissa asioissa. Tilan isäntänä hänen jälkeensä oli hänen poikansa Lauri. Nyt on suunnattava matka Pöllöpohjan kylään. Täälläkin on useita taloja. Näemme mm. kolme Kokon taloa, Simo Laakkosen, Aug. Ahokkaan, Pekka Kankkusen ja muurari Poutasen talot. Tämän vilkaisun jälkeen etsimme sopivan kinttupolun, joka johtaa Soppikylän perukalle Kaalimäkeen. Täällä ja Soppikylän tien läheisyydessä sijaitsevat Paavo Peuhkurisen, Pekka Kettusen, Olli Rädyn, Olli Paasosen, Mikko Malisen, Juho Jormakan, Väinö Ahokkaan, Matti Pitkäsen, Oleniuksen ja Tikkisen veljesten talot. Onkin näin edetty pitkälle Soppikylän tietä. Kiireessäkään emme sivuuta Eemil Kapasen ja Juho Kokon perillisten taloja. Viime mainitussa neljä orpoa varttui tätiensä hoivissa aikuisiksi. Sekä talo että viljelykset olivat erittäin hyvin hoidettuja. Rautatien lähellä on Antti Nissisen talo, samoin Maria Hirvosen mökki. Toisella puolen rautatien näkyy Myllykylän kartano, jonka isännän, taiteilija Väinö Mäkisen mestarillisesta soitosta saimme usein nauttia. Tulemmekin jo Helylä Oy:n tiilitehtaan alueelle. Sen vierellä on työnjohtajan asunto ja lähettyvillä Aukusti Ahokkaan, velj. Kiiverin, Iida Rupposen, Toivo Kapasen ja Antti Kapasen perillisten talot. Sivuutamme vielä Jalmari Kapasen sekä Suojärveltä muuttaneen Antti Elotien talot. Sitten olemmekin jo Soppikylän tienristeyksessä ja jatkamme matkaamme maantietä Helylään päin. Siinä lähinnä risteystä on Matti Tapanaisen vaaleaksi maalattu .talo puutarhoineen. Rouva Tapanainen hoiti kodissaan Helylän puhelinkeskusta. Valtatietä kuljemmekin tietysti, oikeaa reunaa tarkaten saman puolen asutusta. Ihan tien vieressä on heti Juho Siitosen »miljoonanavetta” kuten komea päärakennuskin. Juho Siitonen olikin seudun suurviljelijöitä. Peltoaukeaman kuljettuamme olemmekin lähellä Helylän jokea. Siinä maantien varressa on Hilda Silvennoisen omistama mökki, jossa Arvi Timonen asui äitinsä ja sisarensa kanssa. Kauempana tiestä ovat Väinö Silvennoisen komeat, uudet rakennukset. Tämä yritteliäs ja ahkera isäntä toimi koulun johtokunnassa. Katselemme vielä Helylän joen virtaavaa vettä piirin rajana olevalta sillalta. Sitten käännymme takaisin Rautakankaalle päin. Taas silmäys oikealle. Aivan tien vieressä on Oskari Pakkasen harmaantunut talo ja sen lähellä työnjohtaja Juho Airolan kaunis asunto. Joen varteen oli myös Juho Harinen talonsa rakentanut. Samalla suunnalla on Martikaisen ja kauempana peltojen takana maanviljelysseuran omistama talo. Matkan jatkuessa joudumme jo Toivo Hyppösen kaupalle. Se onkin ainut kauppaliike Rautakankaalla ja suosittu ostospaikka. Kauppias Hyppönen oli myös maanviljelijä. Aivan naapurina on sitten Juho Ristolaisen talo, jonka viimeksi omisti T. Hyppönen. Taas kuljetaan vähän matkaa peltoaukeaa ja niin ollaan Jaatisen tienhaarassa. Käännytäänpä nyt pihaan asti, ja jos hyvin sattuu, tapaammekin molemmat veljekset, Augustin ja Jalmarin. Näistä viime mainittu viljeli tätä kotitilaa. Emäntien puheille emme nyt ennätä, vaan käännymme takaisin maantielle. Siinä onkin heti valtava hiekkakuoppa, josta monet sorakuormat ajettiin. Tien mutkassa on Juho Siitosen ent. rinkelileipomo, nyt asuintalo. Näin olemme taas Soppikylän tienristeyksessä ja kuljemme siitä ohi maantietä myöten. Vasemmalla puolen onkin kohta ”saunakaupunki”, ryhmä pieniä asumuksia. Saunakaupunkiin tultaessa oli ensimmäisenä suutari Santeri Moilasen talo. Eräässä niistä asui pitkäpartainen Väinämöinen kanteleensoittaja ja -tekijä Antti Räty. Myöskin ”sotamies Augusti” oli tämän kaupungin asukkaita. Kohta tämän jälkeen seuraavassa taloryhmässä ovat liikemies Matti Rahkosen, Eemil Janatuisen ja Matti Gröhn'in talot. Kauempana tiestä näkyy Juho Silvennoisen talo. Yhä edelleen kulkiessamme olemme Eemil Siitosen talon kohdalla. Siellä voisikin käydä kahvilla Hilja-tädin luona. Hän oli koulun johtokunnan ainoa naisjäsen, kuorotoiminnan alkuunpanija ja verraton laulaja kaikissa tilaisuuksissa. Hauska olisi myös kurkistaa rinkelileipomoon, jossa mestari Könösen johdolla kuuluisat Sortavalan rinkelit valmistuivat. Nyt jatkammekin alamäkeä syvässä notkossa virtaavan Lohiojan yli Kivivuoren mäelle. Oikealla puolen tietä ovatkin Frans Kivivuoren talot. Vasemmalla näemme peltojen takaa Olli Mönttisen talon ja samalla suunnalla myös Vaittisen ja Romppasen perillisten talot. Emäntä Romppanen neuloi monet sukkaparit kulkiessaan Helylän ja Rautakankaan väliä. Tältä Kivivuoren mäeltä näkyykin jo komea koulutalo. Kierros piirissä ei ole kuitenkaan vielä päättynyt, vaan jatkuu vanhaa, Impilahteen johtavaa tietä risteyksestä oikealle. Tällä puolen on koulun lähinaapurina Yrjö Siitosen talo. Isäntä Siitonen oli kirkkovaltuuston jäsen, toimi pyhäkoulun opettajana ja Jumalan sanan julistajana kodissaan ja ympäristössään. Talon vanhin poika, Arvi, rakensi kotitilansa lähettyville oman talonsa, joka kauniina ja tyylikkäänä näkyy maantielle. Puutarha kukoisti ympärillä. Tämän »yläpihan» lähellä on Maria Kekaraisen talo. Komea poikaparvi siinä yleni leskiäidin ympärillä. Nyt onkin poikettava oikealle Helmijärven tielle. Sen varrella ovat Juho ja sitten Antti Laukkasen talot ja viljelykset. Näiden takana näkyykin jo Lohiojan Siitonen. Isäntä Simo Siitonen oli ahkera kalamies Helmijärvellä. Talohan onkin lähinnä järveä. Sinne emme enää jatkakaan matkaamme, vaan palaamme takaisin samaa kivikkoista tietä Kekaraisen kohdalle. Siitä taas kuljemme maantietä pitkin eteenpäin. Tien vieressä on ent. Tahvo Silvennoisen omistama Suurahon tila, jonka rakennukset nyt omisti Anni Pellikka. Sitten näkyy jo Koistisen Annan mökki, jonka hän itse rakensi. Pyörällä tai kelkalla tämä sisukas nainen toi itse rakennustarpeetkin Helylästä asti. Olemmekin jo Kultamäellä, jonka vaiheilla on monia asumuksia. Osa niistä on tosin karjamökkejä. Täällä ovat Jalmari Mölsän, Mikko Rädyn, Ravon, Laukkasen ja Mikko Pirhosen talot. Viime mainitut ovat lähellä Turpajärveä. Tulemme risteykseen, jossa uusi Syvänoron peltojen halki kulkeva tie yhtyy vanhaan. Siinä onkin Juho Lambergin talo. Alkaakin olla koulupiirin raja edessä. Sen viimeisestä talosta, Piustan Juho Sokkasesta, onkin matkaa koululle 5-6 km. Paluumatkalle lähdemme nyt uutta tietä, johon näkyvät Rauniolahden rakennukset, samoin Pitkäsen ja vähän loitompana Juho Silvennoisen talot. Vielä on käytävä Saarajärven kylässäkin. Sinne on mentävä Ruskea Iän tietä Pekka Lambergin talon ohi. Saarajärven tien varrella on maanvilj. Matti Kettusen talo. Kettunen oli taitava muurari. Tien toisella puolella ovat Jaatisen veljesten talot. Saarajärvellä ovat myös köyhäinhoidon esimies Antti Peuhkurisen sekä »Leipä-Peuhkuriseksi» nimitetyn veljen talot. Myöskin siellä on Juho Hyvärisen talo. He ovat kaikki vaurasta maanviljelysväkeä. Samalla suunnalla asuvat myös Juho Malinen, Ilves, Siili ja Anna Hämärä. Nyt jo voimme kääntyä paluumatkalle ja pistäytyä maantien vieressä olevassa Olli Jumppasen talossa. Siinä oli nyt isäntänä Emil Jumppanen. Tätä vakaata, ahkeraa väkeä on mieluista tavata. Kauempana tiestä, Saarenmäellä, on komea Mäkisen talo. Se oli kuuluisa hyvistä metsistään, viljelyksistään ja puutarhastaan. Isäntä Armas Mäkinen, kuten emäntäkin, olivat valistuneita, ystävällisiä ja vieraanvaraisia ihmisiä. Kiertokäynnin viimeinen kohde on Jegor Mönttisen talo, joka nyt on kahden nuorimman pojan, Ivanin ja Feodorin hallinnassa. Tämä Suojärveltä muuttanut, aito karjalainen perhe oli ahkeraa ja yritteliästä väkeä. Maanviljelyksen ohella miesväki harjoitti liiketoimiakin, varsinkin hevoskauppoja. Niin teki moni muukin tämän seudun isäntä. Tämä muistojen kierros on nyt tehty ja palaamme koululle takaisin. Mielessä on haikea tunne. Paljon kaunista ja hyvää on jäänyt huomaamatta, kenties aivan unohtunutkin. On helppo luetella näkyviä töiden tuloksia: rakennuksia, peltoja ym. Kuka kykenisi kuvaamaan niitä monia kärsimyksiä ja koettelemuksia, joita tämän seudun väki on aikojen kuluessa kestänyt ja joka huipentui tämän sukupolven raskaaseen vaellukseen pois isien mailta! Vuosien kuluessa on lähdön katkeruus lieventynyt hiljaiseksi kaipaukseksi. Kiitollisin mielin muistelemme nyt kotiseutuamme, kaunista Karjalaa. Säilytämme myös velvoittavan muiston sankarivainajista, joita sota vaati tästäkin koulupiiristä.